Tämä päiväkirja on kuulunut Harry Erikssonille, orvolle 17-vuotiaalle Finströmin Åttbölestä, joka pestautui jungmanniksi Pommernille 1933. Matka kiersi maapallon ympäri – Port Victoriaan  Australiaan ja takaisin. Kuten monet muutkin merimiesten päiväkirjat, se kertoo säästä ja tuulista, jokapäiväisistä töistä, onnettomuuksista, hauskoista asioista, ikävistä asioista eikä vähiten siitä, mitä kapyysistä tarjotaan kunakin päivänä. Koska ateriat purjelaivoilla yleensä olivat niukkoja, ei ollut epätavallista, että miehistön ja aluksen stuertin välille syntyi konflikteja.

Maanantai, 22. tammikuuta 1933

Aamiaiseksi saadaan kaapelgaarnia ja päivälliseksi kalapullia. Tästä syystä julistimme lakon […].Pian sen jälkeen tulee försti kysymään, meinaammeko todella vakavasti, että aiomme lakkoilla. Tähän kysymykseen vastataan myönteisesti meidän puoleltamme. Mistä syystä? försti puuskahtaa. Huonon ruuan vuoksi, tulee vastaukseksi. 

Päiväkirja on suoraa kommunikaatiota jonkun menneisyydessä eläneen kanssa. Sisällössä, mutta myös musteessa, mustetahroissa, läiskissä, repeämissä… Samalla Pommernin matkalla 1933 Harry Erikssonin kansssa oli myös puolimatruusi Sven-Erik Bjerking, joka kirjoittaa näin alkusanoissa, kun hänen päiväkirjansa julkaistaan Longitude-aikakauslehdessä:

Kun selaan päiväkirjaani, kohtaan monia kirjoitustyylejä, vaikka ainoastaan minä olen tehnyt merkinnät. Jos tyyli on katkonainen ja epätasainen, olen riipustanut kirjaimet sinne kohmeisin sormin, kun on ollut kylmää ja pakkasta. Siellä missä sivut ovat ryppyisiä ja kirjaimet sotkuisia, ovat aallot huuhtoneet laivan yli ja tunkeutuneet skanssiin, joka ei ollut niinkään vesitiivis, ja kastelleet sekä minut että päiväkirjan.