Ahvenanmaan merenkulkumuseolla on vastuullinen tehtävä huomioida meren yhteiskunnallista vaikutusta. Tämän teemme keräämällä, pitämällä huolta ja näyttämällä Ahvenanmaan rikasta merellistä kulttuuriperintöä – toiminta joka on jatkunut eri muodoissa 1920-luvulta lähtien.
Historia
Ahvenanmaan merenkulkumuseon perustan on luonut merikapteeni Carl Holmqvist 1920-luvulla, kun hän alkoi keräämään merenkulkuaiheisia esineitä purjealusaikakaudelta. Vuonna 1935 hän perusti yhdistyksen Ålands Nautical Club yhdessä muiden merenkulusta kiinnostuneiden kanssa. Yhdistyksen ensisijainen tavoite oli perustaa ahvenanmaalainen merenkulkumuseo. Museorakennuksen on piirtänyt arkkitehti Jonas Cedercreutz Helsingistä ja museo valmistui vuonna 1949. Viisi vuotta myöhemmin, 29. elokuuta 1954, museo avattiin yleisölle.
Vuonna 1986 perustettiin Ahvenanmaan merenkulkumuseon säätiö, joka yhdisti Ålands Nautical Clubin sekä Ahvenanmaan maakuntahallituksen. Samassa Ålands Nautical Club lahjoitti koko esineistön, arkiston, kirjaston sekä varaston uudelle säätiölle.
Museon laajennus ja kokonaisvaltainen remontti aloitettiin syksyllä vuonna 2009 ja uusi museo vihittiin käyttöön 26. huhtikuuta vuonna 2012. Alkuperäinen rakennus, jonka on piirtänyt Jonas Cedercreutz 1940-luvulla, sai lisärakennuksen, jonka ovat piirtäneet Johanna Vuorinen ja Esa Kangas. Uusien näyttelysalien tuotannosta vastasi suunnittelutoimisto Amerikka, sisustusarkkitehti Jouni Kaipia, valotuksesta sekä AV-laitteistosta Kimmo Karjunen sekä graafisesta suunnittelusta Pia Petterson. Merenkulkumuseon työryhmässä työskentelivät Hanna Hagmark-Cooper, Anita Pensar ja Heidi Viktorsson sekä Allan Palmer ja Henrik Karlsson, jotka vastasivat sisällöstä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.
Maaliskuussa 2015 säätiö otti haltuunsa historiallisen purjealuksen Pommernin Maarianhaminan kaupungilta. Vuosina 2017-2019 tehtiin suuria investointeja aluksen tulevaisuuden ja julkisen toiminnan säilyttämiseksi.
Ahvenanmaan merenkulkumuseo on palkittu useilla palkinnoilla. Marraskuussa vuonna 2017 säätiö sai Pelastakaa lapset-palkinnon osallistavasta pedagogisesta työstään, keväällä 2016 Suomen museoliitto valitsi Merenkulkumuseon vuoden museoksi ja syksyllä 2015 Visit Åland palkitsi merenkulkumuseon panostuksestaan matkailualalla ja museo vastaanotti Visit Ålandin Matkailupalkinnon.