Museon kokoelmissa on paljon kiinnostavia esineitä jotka eivät tällä hetkellä ole näytillä. Esittelemme muutaman esineen tässä erikoisnäyttelymme ”Hildan tuoksu”-näyttelyn digitaalisessa versiossa. Näyttely oli esillä museossamme vuosina 2020-2022.
Puuhatakseen jotakin vapaavahdin aikana ja tyvenessä miehet tekivät kaikenlaista. Rakennettiin laivamalleja, hypättiin narua, voimisteltiin, kalastettiin tai laskettiin algebraa. Pehr Brahe -laivan viimeisellä Atlantin ylityksellä 1903-1904 puosu Arthur Oskarsson ryhtyi rakentamaan itselleen viulua. Se lahjoitettiin Ahvenanmaan merenkulkumuseolle. Tässä kuulet Arthur Oskarssonin viulun kuivien kielten soivan ensi kertaa meidän aikanamme.
Lue lisää
Yksi ainoa lääkintäinstrumenttikotelo on Ahvenanmaan merenkulkumuseon kokoelmissa. Se on kuulunut legendaariselle Gustaf Eriksonille – Ahvenanmaan kaikkien aikojen suurimmalle laivanvarustajalle. Laivan päälliköllä oli tavallisesti omansa. Aluksen korkeimman aseman myötä tuli myös vastuu koko miehistön sairaanhoidosta.
Miten raskasta tämän vastuun kantaminen oli, selviää kertomuksesta vakavasta onnettomuudesta nelimastoparkki Marlborough Hillillä puolimatkassa Afrikasta Australiaan. Puolimatruusi Virtanen liukastuu yläprammiraa’alla. Kohmeiset sormet hapuavat ilmaa, mutta eivät saa otetta mistään ja mies putoaa kannelle.
Tässä voit kuulla kertomuksen kapteenista, joka peräytyy tehtävästä nähdessään vakavasti loukkaantuneen Virtasen ja ensimmäinen perämies Paul Lindroos saa harteilleen laivalääkärin tehtävän.
Lue lisää
Kaunokaisen pimeä menneisyys
Miina osuu ss Skiftetin keulaan. Räjähdys repii suuren osan laivan pohjasta. Hytit tuhoutuvat, puolet ruokasalista räjähtää ja etukannella masto ja höyryvinssi lähtevät irti. Toinen räjähdys muodostaa valtavan savupilven aluksen ympärille. Kun pilvi hälvenee, koko höyrylaiva on kadonnut Rödhamnsfjärdenin pohjaan vieden mukanaan lähes kaikki laivalla olleet.
Melkein 50 vuotta myöhemmin hylystä nostetaan muun muassa pieni munakuppi, jossa on käsinmaalattu koristelu. Lähestulkoon ehjänä, huolimatta ulkoisesta hauraudesta ja dramaattisesta kohtalosta.
Aamiainen kadonneille
Pelastetun munakupin herkkä kauneus kertoo ss Skiftetin tarkoituksesta. Jäissä kulkeva matkustajahöyrylaiva valmistui lokakuussa 1908 kuljettaakseen vauraita vieraita, jotka vuosisadan alussa halusivat matkustaa Maarianhaminan kylpylöihin Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta. Laivassa oli ensimmäisen luokan hytit yhteensä 42 matkustajalle, tilat kolmannen luokan matkustajille sekä naisten että miesten salongissa sekä ruokasali.
Sodan alkaminen 1914 lopetti äkillisesti kukoistavan kylpyläkauden. Skiftet oli yksi aluksista, jotka Venäjän laivasto otti omaan käyttöönsä. Joulukuussa 1916 Saksan laivasto oli muuttanut pohjoisen Itämeren miinakentäksi. Uusien minisukellusveneiden avulla he saattoivat huomiota herättämättä miinoittaa jopa vaikeakulkuiset vedet Ahvenanmaan ympärillä.
Kohtalokkaana aamuna 14. joulukuuta 1916 ss Skiftet lähtee hieman myöhässä klo 8.30. Mukana on lähinnä sotilashenkilökuntaa, mutta myös joitakin siviiliväestöön kuuluvia ahvenanmaalaisia, venäläisiä ja suomalaisia. Kaikkiaan 91 henkilöä, joista vain viisi jäisi henkiin. Pian lähdön jälkeen, Rödhamnsfjärdenin selällä, Skiftet ajaa suoraan saksalaisen miinakentän yli. Silminnäkijät kertovat, miten höyrylaiva räjähtää ja uppoaa vain muutamassa minuutissa.
Vielä nykyäänkin Skiftet lepää merenpohjassa samaa väylää päivittäin käyttävien, nykyaikaisten autolauttojen alla. Pienessä munakupissa, joka on nostettu hylystä, on vain pieni kolhu yläreunassa.
Lue lisää
Täällä on kaikenlaista tullut aaltojen mukana rannoille ja käytännöllisesti ajattelevat saaristolaiset ovat käyttäneet löytönsä hyväkseen. Taloja ja vajoja on rakennettu vahvasta ja kestävästä hylkypuusta. Naulat ja pultit on käytetty tai myyty rautaromuksi. Kaareva, sään kuluttama nimikyltti, jossa on kohokirjaimin nimi Julie Michels, lahjoitettiin Ahvenanmaan merenkulkumuseolle 25 vuotta sitten, ja siitä asti se on maannut makasiinissa. Se oli ollut seinäkoristeena venevajassa Föglössä niin kauan kuin muistettiin, tietojen mukaan ylösalaisin ripustettuna. Ehkä se huuhtoutui rantaan ja sen löysi joku, joka ei osannut lukea.
Oikeastaan emme tiedä mitään Julie Michelsin onnettomasta kohtalosta. Mutta ajatellaanpa! Mitä jos nimikyltti olisikin johtolanka tarinassa salaperäisestä samppanjasta, joka nostettiin hylystä Föglön edustalta kesällä 2010? On kotiseutututkijoita ja kiinnostuneita jotka ovat spekuloineet tästä. Jotkut esineet museon kokoelmissa pysyvät ikuisesti salaperäisinä. Hetkelliset johtolangat voivat hiertää taustalla, mutta jos niitä ei voida todentaa, ei ole tarinaa kerrottavaksi. Silti esine ei ole arvoton. Mikään ei kiehdo mielikuvitusta niin kuin mysteeri?
Lue lisää
Jotkut voi ostaa, mutta monet työkalut nuori merimies valmistaa itse parhaan taitonsa mukaan. Sillä seuraavalla matkalla, kohdatessa uusi päällikkö ja miehistö, sekä työkalut että niiden säilytyspussi toimivat työnäytteenä. Käsityötaitosi näyttävät, mihin kelpaat.
Kovaa työtä laivan tahtiin
Holger Stolzmanin hapsuin koristeltu purjekangaspussi sisältää työkalut, jotka hän on itse valmistanut ja joita hän on käyttänyt kahdella maailmanympäripurjehduksella Pommernilla 1930-luvulla. Hänen kulunut purjeenompeluhanskansa. Pryyli. Pari malspiikkia… Kauan sitten hän heitti pussin olalleen, kiipesi mastoon ja teki sen, mitä sinä päivänä tarvittiin.
Monelle nuorelle miehelle merimieselämä oli yhtä suuressa määrin unelmaa, pakoa ja mahdollisuus hankkia ammatti. Tavoitteena saattoi olla kouluttautua edelleen perämieheksi tai kapteeniksi.Mutta ensimmäisellä reissulla useimmat olivat vain teini-ikäisiä. Silloin piti nopeasti osoittaa, että osasi käyttää kaikkea isoimmasta moukarista pienimpään purjeneulaan.
Työkalujen piti sopia täydellisesti käteen, mutta usein käytettiin paljon aikaa, että niistä tulisi myös silmää miellyttäviä. Kuten työkalupussit, jotka koristeltiin makrameella ja hapsuilla. Käsityöllä osoitettiin kelvollisuus ja tarkkuus.
Lue lisää
Tämä päiväkirja on kuulunut Harry Erikssonille, orvolle 17-vuotiaalle Finströmin Åttbölestä, joka pestautui jungmanniksi Pommernille 1933. Matka kiersi maapallon ympäri – Port Victoriaan Australiaan ja takaisin. Kuten monet muutkin merimiesten päiväkirjat, se kertoo säästä ja tuulista, jokapäiväisistä töistä, onnettomuuksista, hauskoista asioista, ikävistä asioista eikä vähiten siitä, mitä kapyysistä tarjotaan kunakin päivänä. Koska ateriat purjelaivoilla yleensä olivat niukkoja, ei ollut epätavallista, että miehistön ja aluksen stuertin välille syntyi konflikteja.
Maanantai, 22. tammikuuta 1933
Aamiaiseksi saadaan kaapelgaarnia ja päivälliseksi kalapullia. Tästä syystä julistimme lakon […].Pian sen jälkeen tulee försti kysymään, meinaammeko todella vakavasti, että aiomme lakkoilla. Tähän kysymykseen vastataan myönteisesti meidän puoleltamme. Mistä syystä? försti puuskahtaa. Huonon ruuan vuoksi, tulee vastaukseksi.
Päiväkirja on suoraa kommunikaatiota jonkun menneisyydessä eläneen kanssa. Sisällössä, mutta myös musteessa, mustetahroissa, läiskissä, repeämissä… Samalla Pommernin matkalla 1933 Harry Erikssonin kansssa oli myös puolimatruusi Sven-Erik Bjerking, joka kirjoittaa näin alkusanoissa, kun hänen päiväkirjansa julkaistaan Longitude-aikakauslehdessä:
Kun selaan päiväkirjaani, kohtaan monia kirjoitustyylejä, vaikka ainoastaan minä olen tehnyt merkinnät. Jos tyyli on katkonainen ja epätasainen, olen riipustanut kirjaimet sinne kohmeisin sormin, kun on ollut kylmää ja pakkasta. Siellä missä sivut ovat ryppyisiä ja kirjaimet sotkuisia, ovat aallot huuhtoneet laivan yli ja tunkeutuneet skanssiin, joka ei ollut niinkään vesitiivis, ja kastelleet sekä minut että päiväkirjan.
Lue lisää
Ambra. Myski. Ruusut ja jasmiini. Nämä tuoksut olivat muodissa 1900-luvun alun aateliston ja varakkaan aristokratian parissa. Ahvenanmaalla ei kuitenkaan oikeastaan koskaan ole ollut yläluokkaa. Jokainen, joka kiipesi yhteiskunnan portailla, sai luvan opetella uuden tavan elää. Näin kävi myös finströmiläiselle tytölle Hilda Bergmanille, kun hän meni naimisiin laivanvarustaja Gustaf Eriksonin kanssa, matkusti maailman ympäri ja toi mukanaan suuren maailman tavat pieneen Maarianhaminaan. Hildan toilettilaukussa on jäljellä joitakin pisaroita hänen omasta parfyymistaan. Tuoksujälkiä 1930-luvulta.
Tippoja suuresta maailmasta
Merimiehet toivat ylellisiä ja eksoottisia tavaroita, tapoja ja ilmiöitä Ahvenanmaan pieneen yhteiskuntaan. Laivanvarustajasuvuista tuli Ahvenanmaan aatelia. Korkeimmassa asemassa oli Gustaf Erikson – purjelaivojen kuningas. Gustaf oli tunnettu siitä, miten hän hemmotteli nuorta Hilda-vaimoaan kauniilla vaatteilla ja kalliilla lahjoilla. Hänen mielestään purjelaiva ja nainen ovat yhtä kauniita. Ja kaunein heistä on hänen oma Hildansa.
Naiset ja merenkulku
Harvat ahvenanmaalaiset naiset ovat työskennelleet purjelaivoilla. Siitä huolimatta heillä on mitä suurimmassa määrin merkitystä Ahvenanmaan merenkulussa. Kun miehet olivat merillä, usein vuosikausiakin, naiset olivat kotona ja hoitivat maatilan ja viljelykset.
Luokkaerot olivat suuret – kapteeninrouvat elivät hyvin laivurintaloissaan kun taas maattomien merimiesten vaimot raatoivat maaseudulla. Mutta huolta ja odotusta tunsivat kaikki. Puolisoiden välinen yhteydenpito hoidettiin kirjeitse. Pienet ja suuret asiat, rakkaus ja arkipäivä, käsiteltiin tekstissä. Etäisyydestä syntyi kaipaus, joka joskus toi hiukkasen romantiikkaa naisten arkipäivään. Mutta miltä vaimosta tuntui, kun uupuneet merimiehet palasivat kotiin ja miten pariskunnat sopeutuivat yhteiseen arkipäivään – sen voimme vain kuvitella.
Oli suhteellisen tavallista, että kapteenien tai yliperämiesten vaimot pääsivät mukaan matkalle, useimmiten ennen kuin perheeseen oli tullut lapsia. Laivalla kirjoittamaton sääntö salli naisten liikkua vain isomaston peräpuolella. Sillä tavalla minimoitiin kontaktit miehistön kanssa. Naisten katsottiin häiritsevän päivittäistä työntekoa laivalla. Vanhan uskomuksen mukaan naisten laivalla olo toi epäonnea. Taikausko eli edelleen, vaikka ajat olivat muuttuneet.
Lue lisää
Suorassa tervehdyksessä vuodelta 1935 voimme filmissä seurata arkipäivää sv Vikingillä matkalla Australiaan. Kameran takana oli nuori englantilainen John Dewhurst, menestyksekkään brittiläisen puuvillateollisuussuvun vesa. Hän oli yksi niistä nuorista miehistä, jotka 1900-luvun alkupuolella ottivat pestin purjelaivalta vain saadakseen kokea seikkailun.
Lue lisää
