Meri ja tuuli ovat vaikuttavia luonnonvoimia joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Sen sijaan paljon voi tehdä turvatakseen turvallisuuden laivalla ja satamassa.
Laivaonnettomuudet kuuluvat merenkulkuun ja vaikka paljon tehdään turvallisuuden parantamiseksi, onnettomuuksia tulee aina tapahtumaan, joko luonnonvoimien tai inhimillisen tekijän aiheuttamina. Myös Ahvenanmaan merenkulkua on modernina aikana kohdannut muutama vakava onnettomuus.
Luotsit ja majakat tekevät merenkulusta turvallisemman. Kobba Klintar, joka perustettiin Maarianhaminan perustamisen yhteydessä 1861, oli yksi Ahvenanmaan luotsiasemista.
Luotsien pääasiallisena tehtävänä oli luotsata laivoja satamaan ja merkitä kulkureitit merimerkeillä, jotka he itse olivat valmistaneet. Lisäksi Kobba Klintar toimi sumusignaaliasemana.
Kobba Klintar toimi luotsipaikkana vuoteen 1972. Silloin luotsit muuttivat Maarianhaminaan. Saapuvat laivat kutsuivat luotsia radiolla ja luotsikutteri lähti sitten laivoja vastaan. Nykyisin Kobba Klintar on suosittu retkikohde.
Kohokohtia
Märketin majakka, joka on aivan Ruotsin ja Suomen rajalla, otettiin käyttöön 1885. Majakka oli ensimmäinen Suomessa jolla oli vilkkuva valo.
Lastimerkki eli Plimsollin merkki on vesialuksen kyljessä vesilinjassa oleva viivasto, joka osoittaa aluksen suurimman sallitun syväyksen eli suurimman uppouman määrän kussakin veden tiheydessä sekä kullakin liikennealueella. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa: mitä ylempänä merkki on, sitä enemmän alus voi ottaa lastia. Lastimerkissä on omat viivansa makealle vedelle ja suolaiselle vedelle eri vuodenaikoina, sillä aluksen syväyksen kriteerinä on sen veden tiheys, jossa alus kelluu. Samoin liikennealueet määräävät suurinta lastimäärää. Esimerkiksi alimmaksi piirretään aina WNA-viiva, joka tarkoittaa pohjoisen Atlantin talviolosuhteita.
Lastimerkin kehittäjä oli Samuel Plimsoll (1824-1898), jonka mukaan merkkiä kutsutaan Plimsollin merkiksi.
Kävi kova tuuli kun rautaparkki Plusin miehistö yöllä 14. joulukuuta 1933
soihdutti luotsia Kobba Klintarin edessä. Luotsia ei tullut, sillä kovassa säässä
kaikki kolme luotsia olivat lähteneet kuljettamaan kuunari Lindeniä satamaan.
Plusin miehistön oli yritettävä päästä Maarianhaminaan omin voimin.
He saivat näkyviinsä Korsön suuntamajakat, mutta pyryttävä lumi hämärsi
majakkalinjat. Laiva joutui kulkuväylän ulkopuolelle ja törmäsi kovalla voimalla
karille. Pohja repeytyi ja ruuma täyttyi vedellä niin nopeasti, että miehistö
ei ehtinyt saada pelastusveneitä vesille, vaan heidän oli heittäydyttävä
jääkylmään veteen uidakseen maihin. Plusin kuudentoista hengen miehistöstä
onnistui neljä pääsemään maihin Korsön saarelle. Siellä heidät otti huomaansa
saaren majakanvartija. Muut kaksitoista kuolivat.
Lisää näyttelyitä
Purjealukset
Ahvenanmaalaisten tapa liikkua merellä on kautta aikojen ollut purjehtien. Maarianhamina oli kotisatama maailman viimeisille isoille purjealuksille.
Koneellinen merenkulku
Koneellinen merenkulku saapui Ahvenanmaalle myöhään. Uusien aikojen myötä koko ahvenanmaalainen yhteiskunta koki nykyaikaistumisen.
Laivanrakennus
Vaikka laivanrakentamisesta ei kehittynyt itsenäistä teollisuutta, satoja laivoja on rakennettu Ahvenanmaalla.
Navigointi
Kompassi, kronometri, sekstantti, loki ja merikortti ovat periaattessa mitä navigoija tarvitsee saadakseen tietää sijaintinsa merellä.
Merellinen Maarianhamina
Siitä lähtien kun Maarianhaminan kaupunkia perustettiin vuonna 1861, se on ollut merenkulkukaupunki.
Kuriositeettien kabinetti
Purjehduksillaan kaikilla seitsemällä merellä ahvenanmaalaiset merimiehet saivat kokea paljon uutta ja erilaista. Heitä kiehtoi kaikki heidän näkemänsä eksotiikka ja he ostivat merkillisiä esineitä kotiin vietäväksi ja näytettäväksi perheelle ja ystäville.
Kap Horn-huone
Amicale Internationale des Capitaines au Long Cours de Cape Horniers oli arvostettu harvojen klubi merimiehille, jotka olivat purjehtineet Kap Hornin ympäri rahtipurjealuksella.
