Siirry sisältöön
Logotyp
VALIKKO
Ålands Sjöfartsmuseum
  • VALIKKO

Risteillään

Tervetuloa nostalgiselle koko perheen matkalle! 

Risteillään on nostalginen koko perheen näyttely laivaväestä ja huvimatkoista. Koe matka 70- ja 80-lukujen laivoilla, jolloin matkustajaliikenne Itämerellä kehittyi hurjaa vauhtia muuttaen läpikotaisin ahvenanmaalaisten elämää. Astu museon omaan laivaan! Asetu tiskin taakse taxfree-kioskissa, toivota matkustajat tervetulleiksi laivan vastaanotossa ja kuuntele tarinoita elämästä kulissien takaisesta elämästä laivalla. 

Astu mukaan Merenkulkumuseon omaan laivaan ja tee aikamatka 1970- ja 1980-luvuille. Aidot esineet ja kertomukset vievät sinut mukanaan kulissien taakse. Ne näyttävät, millaista oli matkata ja työskennellä matkustajalaivoilla, aikana jolloin kaikki oli uutta ja jännittävää. Yrittähähenkisyys ja panostukset matkustajamerenkulkuun tuli muuttamaan koko ahvenanmaalaisen yhteiskunnan ja kaikki olivat tervetulleita mukaan. Matkustajaliikenne oli, ja on edelleen tänä päivänä, keskeinen osa yhteiskuntaa. 

Näyttely tarjoaa paljon enemmän kuin vain nostalgiaa. Se kertoo myös siitä miten matkustajalaivaliikenne muutti koko ahvenanmaalaisen yhteiskunnan moderniksi ja siksi eläväksi saaristomaakunnaksi joka se tänä päivänä on. Matkustajalaivaliikenne loi uusia työpaikkoja, kehitti elinkeinoja maissa ja toi suuria tuloja koko Ahvenanmaalle. Laivoille astui uudenlainen miehistö joka keskittyi matkustajakokemukseen, viihteeseen ja ruokaan. Työvuorot olivat pitkiä ja työ kovaa, mutta palkka oli hyvä. Yhteenkuuluvuuden tunne oli tärkeä ja vapaus houkutteleva. Naiset olivat kysyttyjä uusiin ammattitehtäviin, joita matkustajaliikenne tarjosi ja oma talous loi uusia mahdollisuuksia. Näyttely muistuttaa myös siitä, miten yksittäisten henkilöiden visiot ja yrittäjähenkisyys voivat nostaa kokonaisen yhteiskunnan uudelle tasolle. 

Risteillään-näyttelyssä on esineitä, valokuvia ja sisustusta liittyen kolmeen ahvenanmaalaiseen varustamoon jotka veivät kehitystä eteenpäin: Rederi Ab Eckerö, Viking Line ja Birka Line. Rederi Ab Eckerö och Viking Line ovat lisäksi mahdollistaneet näyttelyn toimimalla sen pääsponsoreina ja lainaamalla valokuvia arkistoistaan ja esineitään. Ilman tätä näyttely ei olisi ollut mahdollinen. 

Keräilijät Lasse Eriksson, Benita Störmberg ja Björn Henriksson ovat avokätisesti lainanneet esineitään näyttelyä varten täydentäen Merenkulkumuseon kokoelmaa. 

 

Tuotantotiimi
Ahvenanmaan merenkulkumuseo
Johnny Ahlström
Annika Zetterqvist / April Kommunikation
Suuret kiitokset 
Rederi Ab Eckerö
Viking Line
Paf
Lars-Erik Eriksson
Björn Henriksson
Veronika Johansson
Agneta Karlsson
Benita Strömberg
Kristian Karlå / Audiotrade
Kjell Söderlund / Studio Söderlund
Alexander Lindberg / TwinOak Productions
Michael Sjöberg / Wideshot Media
Bengt Johansson
Fredrik Johansson
Kristiina Aura
Jesper Josefsson
Ella Lindén
Stefan Söderström
Heidi Viktorsson

Retkivinkki! 

Moni näyttelyn esineistä ovat Lasse Erikssonin ystävällisesti lainaamia. Lasse Eriksonilla on oma laivamuseo Vårdössä Grundsundan kylässä jossa voi vierailla. 

Benita Strömberg on lainannut osia ainutlaatuisesta parfyymikokoelmastaan näyttelyyn. Jos olet kiinnostunut parfyymeistä, tai yleisemmin valokuvauksesta, voit vierailla Ålands fotografiska museum –valokuvamuseossa Finströmissä. Täältä löydät lisää Benitan kokoelman parfyymeja. 

SEURAA MEITÄ!
Facebook-f Instagram Tripadvisor

Ahvenanmaan merenkulkumuseo

OSOITE HAMNGATAN 2 MAARIANHAMINA
PUH +358 (0)18 19 930
SÄHKÖPOSTI info@sjofartsmuseum.ax

SÄÄTIÖ
TUE MEITÄ
YHTEISTYÖKUMPPANIT
ESTEETTÖMYYS
YHTEYSTIEDOT

© ÅLANDS SJÖFARTSMUSEUM 2026 – DESIGN APRIL KOMMUNIKATION

SUUNNITTELE VIERAILUSI
  • Auki
  • Liput
  • Ennen vierailua
  • Ryhmiä
  • Opastuksia
  • Kauppa & Kahvila
  • Kokoukset & Tapahtumat
AJANKOHTAISTA
KOULUVIERAILUT
LASTEN MUSEO
MUSEOSTA
KOKOELMAT
NÄYTTELYT
PURJEALUS POMMERN
YHTEYSTIEDOT
  • Svenska
  • Suomi
  • English
Talon ikoni
SUUNNITTELE VIERAILUSI
  • Auki
  • Liput
  • Ennen vierailua
  • Ryhmiä
  • Opastuksia
  • Kauppa & Kahvila
  • Kokoukset & Tapahtumat
AJANKOHTAISTA
KOULUVIERAILUT
LASTEN MUSEO
MUSEOSTA
KOKOELMAT
NÄYTTELYT
PURJEALUS POMMERN
YHTEYSTIEDOT
  • Svenska
  • Suomi
  • English
Talon ikoni